Ajankohtaista
Uutiset muualla mediassa
PYNTÖSJÄRVEN
YMPÄRISTÖN
METSÄSTYSSEURAN HISTORIIKKI
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 49 vuotta
siitä, kun Söörmarkkuun perustettiin
ensimmäinen metsästysseura.Oltiinhan
Söörmarkussa metsästetty jo ennenkin ja
vaikka mitä aina oravista hirviin, mutta vuonna 1962
päättivät miehet nimeltä Niilo
Jokinen, Eino Frigren ja Onni Hatanpää anoa
sisäasiainministeriöltä lupaa perustaa
metsästys-yhdistyksen. Ja lupa perustamiseen saatiin.
Niinpä Jokinen, Frigren ja Hatanpää
kokoontuivat elokuun ensimmäisenä
päivänä Ingemarin kartanossa ja
pitivät perustavan kokouksen.
Näin nimihirviö Pyntösjärven
Ympäristön Metsästysseura ry aloitti
toimintansa. Ja toimintaa todella riitti. Perinteisen hirvijahdin
lisäksi seurassa harjoitettiin monipuolista
ampumaharrastus/liikuntatoimintaa. Mainittakoon, että seuralla
oli mm. oma hiihto-ammunta-järjestelytoimikunta ja
lentoonammuntatoimikunta. Tällaista toimikuntaa seurallemme ei
valitettavasti enää tänä
päivänä ole, mutta paikalliset sinisorsat ja
tavit ovat siitä varmaan mielissään.Seuran
puheenjohtajana aloitti ensin Niilo Jokinen, mutta heti
ensimmäisen toimintakauden jälkeen puheenjohtajaksi
valittiin Onni Hatanpää. Seura vuokrasi maita ja
onnistuikin hankkimaan melko isot metsästysalueet. Uusia
jäseniä liittyi seuraan ja kaikki sujui mainiosti.
Hirviä saatiin saaliiksi ja kilpailuissa miteltiin mm.
hiihtoammunnassa ja kouluammunnassa. 60-luku kuluikin mainiosta, kunnes
koitti synkeä 70-luku.
Seuran yhteishenki alkoi yllättäen rakoilla ja
muuttui eripuraksi. Ampumahiihtokilpailut saivat
väistyä uuden toimintamuodon tieltä.
Tämä uusi aikaa ja varoja vienyt harrastus oli
käräjillä istuminen . Osa
jäsenistä päätti erota ja samalla
alkoivat metsästysmaat huveta. Vaikeudet eivät olleet
ainoastaan seuran sisäisiä, vaan ongelmia syntyi
myös naapuriseurojen kanssa. Hirvijahtiin kuitenkin
päästiin, vaikka välillä ottikin
koville. Mitä ahdistetummaksi Pyntösjärven
metsästysseura tunsi asemansa, sitä
sinnikkäämmin seuran johto pyrki
pitämään huolta siitä,
että seura ei kokonaan hajoa ja että
Pyntösjärven ympäristön
metsästysseuran nimeä kantava seura saisi
metsästää Söörmarkussa,
vaikka kilpailevaakin seuratoimintaa kylään alkoi
syntyä. No, haasteita tosiaan riitti ja asianajajilla oli
töitä. Tämä ei kuitenkaan
latistanut seuran toimintaa, vaan kenties toimi jopa jonkinlaisena
piristysruiskeena.
Vaikka seurasta erosikin jäseniä, myös uusia
jäseniä liittyi mukaan ja toiminta oli varsin
vilkasta. Oikedenkäynneistä huolimatta aikaa ja
energiaa riitti aina riistanhoito- ja ampumatoiminnasta
pilkkikilpailuihin saakka. Vaikka seuramme ei olekkaan kalastusseura,
on tämäkin toimintamuoto edelleen mukana. Ja vaikka
palkinnot on joskus jouduttu jakamaan huonon kalaonnen vuoksi ja
kalapussista on punnituspaikalla löytynyt
tiiliskiviä, jaksaa tämä
jännittävä tapahtuma vuodesta toiseen
houkutella seuramme jäseniä mukaan. Ja tuloksetkin
ovat vuosi vuodelta parantuneet! Eli jotain on siis opittu
siitäkin hommasta! Tärkeintä ei
metsästysseuralle kuitenkaan ole särkien narraus,
vaan metsästys ja ennen kaikkea hirven metsästys.
Tässä lajissa metsästysseuramme onkin
pyrkinyt aina kunnostautumaan.
Kun 70-luvulla seuramme ongelma oli usein saada
hirvenmetsästyslupaa, kääntyi asiat
80-luvulla päälaelleen.
Lupamäärät
räjähtivät kasvuun ja pinta-alaltaan
pieneksi kuihtuneen seuramme piti ampua
ennätysmääriä hirviä
varsin suppealta alueelta. Tämä vaati paljon
työtä ja taitoa. Säästä
tai kellonajoista välittämättä
lähtivät miehet metsään. Ilman
hyviä koiria homma olisi tuskin onnistunut, mutta niiden
avulla hirviä kaadettiin läjäpäin.
Merkittävä osuus jahtien onnistumisista kuului
tietysti myös taitaville hirvimiehille ja jahdin
suunnittelijoille. Erikseen heistä pitää
mainita seuramme pitkäaikainen puheenjohtaja Onni
Hatanpää, joka edelleen jaksaa hioa juonia hirvien
päiden menoksi. Joskus myös naapuriseurojen
päiden menoksi. Häneltä myös
nuorempi sukupolvi, johon allekirjoittanut itsekin lukeutuu, on
ammentanut monet opit ja hirvijahdin salat.
Tuomas Hatanpää